Valmennus

Kirkkonummen Tennis ry valmennustoiminta
Kirkkonummen Tennis järjestää valmennustoimintaa uudessa Masalan juna-aseman läheisyyteen valmistuneessa liikuntakeskus Joo.Arenassa ja kesällä myös Lindalin ulkokentillä. Toiminassa on mukana kaikenikäisiä alle kouluikäisistä lapsista aina aikuisiin asti. Tarjoamme ammattitaitoista valmennusta niin harrastajille kuin kilpapelaajillekin.
Perhetennis ja minitennis (alle 8 v.)
Perhetennis on tarkoitettu perheen pienimmille, tennistä harjoitellen turvallisessa ympäristössä vanhemman kanssa leikinomaisesti (alle kouluikäiset). Minitennis 6-8 vuotiaille lapsille, jotka pystyvät kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan ryhmässä. Harjoituksissa pyritään kehittämään lapsen motorisia taitoja mahdollisimman monipuolisesti. Harjoittelu valmennustunneilla tapahtuu ryhmissä, joiden koko on 6–10 pelaajaa.
Tenniskoulu (8-12 v.)
Tennisvalmennusta ja perusliikuntataitojen kehittämistä taso- ja ikäryhmittäin. Ryhmät muodostetaan pelaajien taitotason ja iän mukaan, aloittelijoista aktiivisesti useampia kertoja viikossa pelaaviin. Valmennustunneilla pelaaja voi harjoitella tenniksen lajitaitoja valitsemalla 1–3 harjoituskertaa viikossa. Harjoittelu valmennustunneilla tapahtuu ryhmissä, joiden koko on 6–8 pelaajaa (8 hengen ryhmät kahdella kentällä).
Tennisvalmennus (12-18 v.)
Tennisvalmennusta nuorille tasoryhmissä aloittelijoista aktiiveihin. Tavoitteellisesti harjoitteleville tarjoamme valmennusta aina kansallisen ja kansainvälisen huipun tavoittelijoille. Harjoittelu valmennustunneilla tapahtuu ryhmissä, joiden koko on 4–8 pelaajaa (8 hengen ryhmät kahdella kentällä).
Aikuistennis
Ryhmävalmennusta ja pelaamista aikuisille tasoryhmissä. Kilpailevilla aikuisilla ja siitä kiinnostuneilla on mahdollisuus pelata seuran omissa pelitapahtumissa ja ottaa osaa Suomen tennisliiton järjestämiin sarjoihin. Harjoittelu valmennustunneilla tapahtuu ryhmissä, joiden koko on 4–8 pelaajaa (8 hengen ryhmät kahdella kentällä).
Yksityisvalmennus
Seuran jäsenillä ja seuraan kuulumattomilla tenniksen pelaajilla on mahdollisuus ottaa yksityistunteja KirTen valmentajilta. Kysy lisää valmennuspäälliköltä.

Tarjoamme myös kesällä tennisleirejä ja valmennusta kysynnän mukaan.
Valmentajat
Kiinnostuitko tenniksestä? Ole yhteydessä meihin – KirTen valmennuspäällikkönä toimii Jouni Hatakka. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: lähetä viesti valmennuspäällikölle.
TennisClub
Valmennusryhmät ovat osallistujille näkyvissä Tennisliiton ylläpitämässä TennisClub-ohjelmassa. Kirjautumalla TennisClubiin voit hallinnoida valmennustunteja ja vapauttaa vuorosi, jos et itse pääse osallistumaan. Saldolla voit varata itsellesi korvauspaikan toisesta ryhmästä. Lue myös ohjeet TennisClubin käyttöön.
- Käyttäjätunnus: sähköpostiosoitteesi (sama jolla olet tehnyt jäsenhakemuksen)
- Salasana: Saat luotua itsellesi salasanan tilaamalla henkilökohtaisen salasananvaihtolinkin kirjautumissivun linkistä ”Unohditko salasanasi?”. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla salasana täytyy vaihtaa.
Pyydämme, että käyt ensimmäisellä kirjautumiskerralla tarkistamassa myös omat yhteystietosi kohdassa “Omat tiedot”. Näin varmistamme, että seuralla on ajantasaiset yhteystiedot esim. viestintää ja laskutusta varten.
Pelaaja voi nähdä omat valmennusryhmänsä klikkaamalla valikossa olevaa OMAT RYHMÄT -linkkiä. Järjestelmä näyttää aina valittuna olevan seuran ryhmät. Jos ole valmennuksessa useammassa seurassa, seuraa voi vaihtaa klikkaamalla valikossa olevaa VAIHDA SEURA/PELAAJA -linkkiä. Samoin voit tässä vaihtaa pelaajaa, jos sinulla on saman s-postin alla useampi huollettava.
Poissaolojen ilmoittaminen / harjoitusten varastointi: Voit ilmoittaa poissaolosta kohdassa KORVAUSJÄRJESTELMÄ painamalla harjoituspäivän linkkiä, mikä varastoi harjoituksen korvausjärjestelmää varten. Harjoituksen varastointi on mahdollista 24h ennen harjoitusta, riippumatta siitä varaako toinen pelaaja sitä korvaustunnikseen. Tämän aikarajan jälkeen pelaaja voi varastoida harjoituksen, mutta varastointi lisää korvaustuntisaldoa vain, jos joku toinen pelaaja varaa sen korvaustunnikseen.
Korvaustuntien varaaminen: Korvaustunteja pääsee varaamaan klikkaamalla valikossa olevaa VARAA/PERU KORVAUSTUNTEJA -linkkiä. Valitse ensin viikko, jolta haluat etsiä korvaavia harjoituskertoja. Järjestelmä sallii korvaustuntien varaamisen aikuisille omaa tasoa vastaavassa ryhmässä sekä junioreille omaa ikäryhmää vastaavassa ryhmässä.
Jos kirjautumisessa on ongelmia, tai et ole saanut tunnuksia, ota yhteyttä. Autamme sinua kirjautumisessa.
KirTe valmennushinnasto sisäkausi 2023-2024
Syyskausi 21.8.-22.12.2023 ja kevätkausi 8.1.-2.6.2024, ei valmennusta alla olevina loma-aikoina:
- Syysloma ma 16.10.2023 – su 24.10.2023
- Itsenäisyyspäivä loma ke 6.12.2023
- Joululoma la 23.12.2023 – su 7.1.2024
- Talviloma ma 19.2.2024 – su 27.2.2024
- Pääsiäisloma pe 29.3. – ma 1.4.2024
- Vapun aatto ja päivä loma ti 30.5.- ke 1.5.2024
- Helatorstai loma 9.5.2024
Ryhmä | Hinta €/h |
---|---|
Juniorit * | |
Mini- ja perhetennis | 10 € |
Tenniskoulu- ja valmennus (6-8 hengen ryhmät) | 14 € |
Tennisvalmennus (4 hengen ryhmät) | 17 € |
*Arkisin ennen klo 16 ryhmissä 2e/h alennus | |
Aikuistennis | |
Aamut arkena (4 hengen ryhmät) | 18 € |
Arki-illat ja sunnuntai (4 hengen ryhmät) | 25 € |
Tahdomme tarjota tenniselämyksiä myös vähävaraisten perheiden lapsille; kausimaksu ei saa olla esteenä osallistumiselle. Jos teillä on vaikeuksia maksun kanssa, ottakaa yhteyttä ilmoittautumisen yhteydessä.
Valmennusehdot
Ilmoittautumalla valmennukseen sitoudut noudattamaan allaolevia KirTen valmennusehtoja:
- Ryhmän toteutuminen edellyttää, että saadaan 75% paikoista täyttettyä.
- Sitoutuminen valmennukseen koko kaudeksi 2022-2023. Ilmoitan marraskuun loppuun mennessä mikäli en jatka kevätkaudella.
- Valmennus laskutetaan syys ja kevätkauden alussa koko kauden osalta. Junioreiden (alle 18v) hinta sisältää vakuutuksen. Aikuisten hinta ei sisällä vakuutusta.
- Valmennukseen osallistuminen edellyttää KirTen jäsenmaksua.
- Jäsenyys ei pääty automaattisesti, jos jää pois valmennuksesta. Jäsenyyttä voi silti jatkaa, tai sen voi halutessaan irtisanoa ilmoittamalla siitä esim. sähköpostilla. Maksettua jäsenmaksua ei palauteta, vaikka jäsenyys päättyisi kesken vuoden.
- Laskusta ei voi vähentää poissaoloja, omavastuu pidemmissä poissaoloissa 2 viikkoa.
- Pakottavista syistä irtisanomisaika 1 kuukausi. Kirjallinen irtisanominen valmennuspäällikölle.
Ilmoittautuminen valmennukseen talvikaudelle
Valmennuspäällikkö
- Valmennuspäällikkö KirTeKirTe Valmennuspäällikkö Send message » +358458030843Lisätiedot
Ota yhteyttä, jos on kysyttävää valmennusasioista!
Tähän toimintaan olemme saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa seuratukea.